Tuli tässä viikonloppuna käytyä erään läheisen hautajaisissa.
Mitä pappi mahtaa ajatella katsellessaan surevia omaisia myötätuntoisesti, joiden rakas läheinen on juuri laskettu haudan lepoon? Mitä hän mahtaa ajatella, kun surukulkue kulkee ulos kylmään pakkaseen vaiteliaat kantajat arkkua kannatellen? Muistotilaisuudessa siemaillaan kahvia ja muistellaan vainajan hyviä hetkiä. Pappi nousee, kiittää ja kumartaen lähtee, vielä vilkaisten pientä vauvaa hymy huulilla. Ehkä hautajaiset eivät olekaan niin pahat. Kuolemahan on vain askel ihmisen lyhyellä polulla, jolle jokainen astuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti